Italialainen

Italialainen mehiläinen on maailman eniten käytetty hunajamehiläisrotu. Se on kehittynyt alueella, jossa pesän suuri koko on ollut eduksi. Runsaan väkimääränsä vuoksi italialaiset mehiläiset ovat hyviä keräämään satoa laajoista yhtenäisistä kukinnoista. Pesän suuri mehiläismäärä vaatii paljon talviruokaa ja kylminä keväinä pesien ruokavaroja on seurattava tarkasti.
Italialaiset mehiläiset ovat väriltään kellertäviä, tämä tekee emon löytämisen hiukan helpommaksi. Yleensä italialaisia mehiläisiä pidetään rauhallisina ja suhteellisen parveiluhitaina, mutta eri linjoissa on suuria eroja.

Olemme hoitaneet italialaisia mehiläisiä yli 30 vuotta. Alussa raivohullujen tappajien oloisia, joista onneksi päästiin nopeasti eroon 1980-luvun lopulla Suomen Mehiläishoitajain Liiton emoasemalta saaduilla siitosemoilla.
Sen jälkeen olemme hankkineet siitosmateriaalia kerran Ruotsista ja silloin tällöin muilta emonkasvattajilta Suomesta.
Italialaisemme ovat runsasväkisempiä kuin buckfastimme. Italialaisten emojen ominaisuuksien hajonta on suurempi kuin buckfastien. On huippuhyviä pesiä, mutta niiden vastapainona myös heikompia.
Käytämme tuotantotarhoilla molempia rotuja rinnakkain. Italialaiset ja buckfast- mehiläiset voivat risteytyä keskenään ongelmitta, niiden jälkeläiset toimivat hyvin ja ovat elinvoimaisia, mutta silti rauhallisia.